Kirjoja !

Yhdistyksen jäsenten kirjauutuuksia

Jos haluat kirjastasi maininnan tälle sivulle, laita siitä perustiedot (nimi, kustantaja, vuosi, sidosasu, sivumäärä, ISBN) ja mieluusti parin lauseen esittely sekä kansikuva yhdistyksen sähköpostiin (EI pdf-muodossa, kiitos!). Päivitämme listaa jäsenten omien ilmoitusten perusteella.

2017

Kylmis 4Jasu Rinneoja: Kylmäkorpi – kiristysruiske. Reuna Oy 2017. Pokkari 300s, ISBN 978-952-7028-98-8.

Sarjan nelososassa Kylmäkorven pitkäaikainen työtoveri Mauri Salo on joutunut sairaalaan. Kun Salon henkeä uhataan ja välikohtaus päättyy ampumiseen, Kylmäkorpi haluaa selvittää mistä on kysymys. Vähitellen selviää, miten vanha turmeltunut valokuva ja punainen Plymouth liittyvät sairaalan tapahtumiin ja mitä tapahtui 70-luvulla Forssassa.

Jasu Rinneoja on raisiolainen dekkaristi. Kylmäkorpi-sarjan lisäksi hän on julkaissut nuortenromaanin, ja novelleja useissa eri antologioissa. Syksyllä 2017 ilmestyy myös selkokirja.

2016

 

kalliolla-kansihr-1

Annika Brusila: Kalliolla. Kustannus HD 2016. Sidottu, 230s, ISBN 978-952-7066-56-0.

”Aukeavan pullon ääni, sinetin naksahdus, äänistä paras. Tuo luottamusta. Ei tarvitse pelätä, että viina on loppumaisillaan, vaan voi keskittyä siihen, että sitä on.” Kruununhakalaisen hienostokodin kulissit ovat korkealaatuiset. Turkiksia, smokkeja, osso bucoa, juhlia, kulttuuria. Mutta ne kätkevät narsismin, rakkaudettomuuden, alkoholismin ja kyykytyksen jopa niin tehokkaasti, että perheenjäsenten on itsekin vaikea ymmärtää olevansa kokonaisuudesta vastuussa. Kovimman hinnan maksaa se, jolle lopulta joudutaan hankkimaan ruumisarkku.

Annika Brusila (s. 1966) on turkulainen valtiotieteen maisteri, joka toimii vapaana kirjoittajana, musiikkitoimittajana ja -kriitikkona. Kalliolla on Brusilan vaikuttava esikoisromaani.

 

makitalo_a4_etukansi_-page-001Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät. Myllylahti 2016. Sidottu, 194 s. ISBN 978-952-202-741-2.

Länsi-Suomessa asuvilla kasiluokkalaisilla Timillä ja Terolla on tylsää koulussa. Historian tunnilla tehty tutustumisretki muinaiseen Euran Käräjämäkeen sytyttää heidän seikkailunhalunsa. Poikien pelottelureissu pilkkopimeällä Käräjämäellä menee kuitenkin överiksi, ja kotiaresti uhkaa pilata syyskesäisen viikonlopun. Ellei sitten…
Teron ideoima karkumatka Säkylän Pyhäjärvelle muuttuu leppoisasta kalastusreissusta pelottavaksi kamppailuksi myrskyävää järvenselkää ja pahantahtoisia mökkiläisiä vastaan. Uutiset seutua piinaavasta ryöstöaallosta ovat vain pintaraapaisu paljastuvasta totuudesta, jonka selville saaminen on koitua pojille kohtalokkaaksi.

 

auervaara-on-karannut

Harri Raitis & Boris Hurtta: Auervaara on karannut! Enostone 2016. ISBN: 978-952- 5960-46- 4.

Sotien jälkeisten jälleenrakennuksen ja vaaran vuosien kuuluisuudelle, suurhuijari Ruben Oskar Auervaaralle, vankilat olivat tuttuja paikkoja. Silloin tällöin piti kuitenkin karata hankkimaan varoja hyväuskoisilta naisilta. Pahaksi onneksi karkureissu kesällä 1949 sattui samaan päivään, jona Auervaaran näköinen mies teki murhan Turussa. Alkoi ajojahti, joka vei Kemiin, missä valtakunnan vakauden järkyttämiseen tähtäävä lakko juuri johti kapinaan.

Kuinka kävi Auervaaran, ja selvisikö murhaan liittyvä ulkomainen ulottuvuus?

Harri Raitis ja Boris Hurtta -turkulaiskaksikko on saattanut maailmaan jo kolmannen riemastuttavan seikkailuromaanin. Edellisten tapaan siinäkin ollaan mukana lähihistorian todellisissa tapahtumissa.

 

Erakon_arvoitus

Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus. Reuna 2016. Nidottu, 200 s.  ISBN 978-952-7028-71-1

Taneli on 16-vuotias helsinkiläispoika, jonka vanhemmat lähettävät kesäksi maalle. Aluksi mummola tuntuu vankilalta, mutta sopeutumisessa auttaa naapurissa asuva samanikäinen Pekka. Molemmat rakastuvat samaan tyttöön ja kaveruus on hetken koetuksella. Seikkailu alkaa, kun Taneli törmää salaperäiseen vanhukseen, jota kutsutaan nimellä Omituinen. Erakoitunut mies herättää pahennusta missä liikkuukin, eikä kukaan suostu kertomaan, miksi miestä pitäisi karttaa. Lopulta Taneli päättää itse selvittää erakon arvoituksen.

Taneli viettää ikimuistoisen kesän opetellen elämän aakkosia Verneri-vaarin jämäkässä opastuksessa, eikä sen jälkeen mikään ole entisellään. 

Tahtiviima_web

Shimo Suntila: Tähtiviima. Osuuskumma 2016. Nidottu, 199s. ISBN: 978-952-6642-55-0 (ePub 978-952-6642-56-7)

Avaruudessa yksikin virhe on kohtalokas. Äärimmäiset etäisyydet ja tähtien neuloma tyhjyys ovat ihmismielelle liikaa. Vain houkat, uhkarohkeat ja konemielet suuntaavat sinne oman henkensä uhalla. Tähtiviima on kokoelma tieteisnovelleja, joissa ihminen on pieni ja avaruus valtava. Silti kaikki ei ole lohdutonta – joskus joku rohkea jää eloon ja saattaa muuttaa maailmaa piirun verran paremmaksi paikaksi.

 

syytetty

Mika Terho: Syytetty. Turbator 2016. Nidottu, 205s. ISBN: 978-952-701-237-6

Kirjailijan edellistä teosta luettiin faktana. Syyttäjä on miettinyt jo 15 kuukautta kirjaa, joka painettiin mutta ei ilmestynyt. Kirjailija on seuraavankin romaaninsa fiktiivinen henkilö, ja yrittää selviytyä tilanteesta kirjoittamalla. Hän pelkää kuitenkin liukuneensa todellisuuteen, jossa ei ole enää olemassa muulla tavoin kuin syyteharkinnan kohteena. Hän ryhtyy kirjoittamaan romaania. Ja jättää lukijan päätettäväksi onko syytetty syyllinen vai syytön. Ja voidaanko romaanihenkilö tuomita ?

 

kaitajarvi[1]

Anitta Kaitajärvi: Syyllisen osa. Myllylahti 2016. Sidottu, 325s. ISBN: 978-952-202-708-5 (E-kirjan: 978-952-202-732-0)

Yksi tapahtuma muuttaa koko elämän, mutta kuka on lopussa eniten syyllinen. 1960-luvulta 80-luvun alkuun ulottuva vahva perhetarina yyllisyydestä ja synkistä salaisuuksista. Tarkkasilmäisenä ja koskettavana lähihistorian kuvaajana tunnettu Anitta Kaitajärvi vie lukijan jälleen kerran issojen asioiden äärelle.

Syyllisen osa on Anitta Kaitajärven kolmas romaani.

 

Elukkavaunu_kansi

Mika Kivelä: Elukkavaunu. Kirjokansi 2016. Nidottu, 170s. ISBN: 978-952-7142-40-0

Mies, näätä ja härkä. Siis kolme urosnisäkästä. Ja ainakin yksi nainen. Siis useampi. Ja paljon jaloja aineita, joita nautitaan oraalisesti päihtymistarkoituksessa. Boheemia vaihtoehtoelämää, jossa elanto hankitaan vaihtoehtoisin työtehtävin. Samanaikaista nautintoa ja kipua, iloa ja tuskaa. Pyllistelyä normiperse-elämää suorittaville lajitovereille. Juoppo, suutari, pikkurikollinen, poliisi. Ja muutama muu ammattikuntalainen. Turku. Jos ei näistä aineksista saa aikaiseksi hulvatonta kirjallista humalaa, niin mistä saisi? 

Elukkavaunussa haisee pelko. Me syömme lisäaineita ja geenimuunneltua paskaa elääksemme. Seisomme kiltisti jonossa ja odotamme viimeistä iskua päähän.

 

paratiisin_varjot_kansi

Taina Kuuskorpi ja Harri Winter: Paratiisin varjot. Myllylahti 2016. Sidottu, n.400s. ISBN: 978-952-202-689-7.

Leo Järnin elämä hakee jälleen uusia uomia, kun tervehdyskäynti Ahvenanmaalle poikii hänelle uuden työn laivanvarustamossa. Yhtiön johdon toimissa on kuitenkin outoa salakähmäisyyttä. Lontoossa peitehenkilöllisyyden suojissa elävä Mikko Juuti puolisoineen on päässyt talousrikollisuuden verisille jäljille, jotka veroparatiisien ohella johtavat syrjäiseen Maarianhaminaan. Tapahtumat saavat lisäpotkua, kun Leo houkuttelee tutkimuksiin mukaan Britannian tiedustelupalvelussa työskennelleen ex-rakkaansa Suzie Wongin.

Paratiisin varjot jatkaa koukuttavaa More Justice -sarjaa, jonka aiemmat teokset Hyvät pahat pojat ja Pahan palkka sukelsivat omaa oikeuttaan toteuttavien nykypäivän robinhoodien maailmaan. Tällä kertaa liikutaan todellisuuden vahvasti viitoittamalla tiellä, maailmantaloutta ravistelevien veroparatiisien varjoissa.

 

2015

 

Robustos_Julkinen_Elain_kansi_

Tapani Kinnunen: Julkinen eläin. Robustos 2015. Sidottu, 143 s. ISBN: 978-952-5758-33-7

Topias Kettusen tarina jatkuu. Lahjakas virtuoosi on noussut kasvu- ja muidenkin kipujen kera Joensuun ja Jyväskylän kautta Turkuun. Ensimmäistä runokirjaa pukkaa ja Kettunen huomaa olevansa kaikkien huulilla – niin kateellisten miesten kuin kaunokaisten naistenkin. 
Julkinen eläin jatkaa siitä, mihin Noustiin kellareista jäi.

 

tuulas

Tuula Sandström: Neulatyynyn uni. Enostone 2015. Nidottu, 118s. ISBN: 978-952-5960-40-2.

”Älä seuraa unelmia / – aja niitä takaa!” yllyttää Tuula Sandström viidennessä runokokoelmassaan – vaikka sitten löytäisi itsensä tiikerin häkistä kaltereita kolistelemassa. Vahvoin vedoin kirjailija piirtää kuvaa niin parisuhdekiemuroista kuin ikääntyvän naisen intohimosta; halusta löytää krookus sydäntalvessa, suutelija joka herättää ruususet satavuotiaassa. Vihassa ei kannata vierailla. Äkäpäitten piikit singotaan pureviksi bumerangeiksi – ronskilla huumorilla.

 

valkoinen huone

Jussi Sutinen: Valkoinen huone. Robustos 2015. Nidottu, 72s. ISBN: 978-952-575-829-0.

Valkoinen huone on kirja hahmoista, mielestä ja tunteista. Jussi Sutinen on turkulainen kirjailija ja muusikko, joka viettää sanojen ja sävelten lisäksi päivänsä ihmismielen äärellä psykoterapeuttina.Sutiselle runous on yhtä vakavaa ja leikkimielistä kuin elämä ylipäätään.

 

sininen talo

Jussi Sutinen: Sininen talo. Suomen psykologinen instituutti 2015. Sidottu, 40s. ISBN: 978-952-675-569-4.

Sininen talo on kertomus Malin Vaaksasta (anagrammi = kasvaa ilman), pienestä tytöstä, joka sijoite- taan Siniseen taloon. Sinisessä talossa Malin tutustuu muihin lapsiin, voittaa sijoitetun lapsen arjen vaikeuksia, ennakkoluuloja ja opettelee tuntemaan omia tunteitaan. Sininen talo on tarkoitettu tarinaksi ja saduksi kaikille lapsille. Se tarjoaa lukijalle kiehtovia kokemuksia, mahdollisuuksia ja rikasta kieltä. 

 

annelipoukkauusi

Anneli Poukka: Muisto ei kuole koskaan. Myllylahti 2015. Sidottu, 288s. ISBN: 978-952-202-620-0.

Syksy vihmoo sadetta, mutta Leponiemen mökkikylään saapuu edelleen viikonloppuvieraita. Illan hämärtyessä yhteiseen ruokasaliin kokoontuu porukka, joka alkaa tunnistaa toisissaan tuttuja piirteitä. Ainakin yksi asia tuntuu yhdistävän vieraita sekä mökkikylän talonmiespariskuntaa; rahanpuute. Niinpä vierailuun kuuluvat tarjoilut otetaan mielihyvin vastaan, ja rempseän mökki-isännän vetämä illanvietto saa kielenkannat laulamaan. Kuka puhuu totta vai puhuuko kukaan?  Miksi keskustellaan kuolemasta ja tappamisesta? Onko mökkiläisillä yhteisiä muistoja?
Ylikonstaapeli Hannulan omat muistot ovat raastaa hänet rikki.  Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi hän tarttuu rivakasti toimeen, kun kutsu mökkikylään saapuu. 

 

reunamailla-henrik-tass

Aulis Saarijärvi: Reunamailla – Henrik Tass. Books on Demand 2015. 254s. ISBN: 978-952-318-945-4.

On 1300 -luvun alkuvuosikymmen, jolloin Tukkisaarella, Skånessa ja Ruotsin kuninkaanlinnan Itäalueilla rakennetaan alkavat vallan linnoitukset. Yhä käydään taistelua Suomenlahden pohjukan omistustaisteluja, merirosvousta ja sotaa juuttien ja ruotsien välillä. Henrik Tass on menestyjä, joka juuttipojasta nousee vihdoin Turunlinnan komentajaksi.

 

aulis-saarijaervi-ukrainan-tarkkailija-9789523300279

Aulis Saarijärvi: Ukrainan tarkkailija. Books on Demand 2015. Sidottu, 264. ISBN 978-952-330-027-9.

Ikääntyvä palkkasotilas, suomalainen upseeri, värvätään vielä kerran työttömyydestään ja näköalattomuudestaan aseeseen kiinni rahasta. Aluksi tehtävä näyttää kansainvälisen Rauhanliiton toimeksiannolta, mutta tämä muuttuukin Venäjän spetznatzien kanssa ankariin taisteluihin osallistumiseksi. Mukaan tulee kansainvälistä ja kotimaista politiikkaa. Vastapuolella on vallan kaapannut Ukrainan armeija, NATOn kouluttamat erikoisjoukot, Azov ja Oikea Sektori ja Krigsmannen järjestöt.

 

aulis-saarijaervi-rikosromaani-ural-70-2015-9789523300996

Aulis Saarijärvi: Rikosromaani Ural (70). Books on Demand 2015. Nidottu, 304s. ISBN 978-952-330-099-6.

Ystävyys rikollisten maailmassa ei ole ystävyyttä, vaan hyötymistä ja alistamista. Olin sen kokenut, nähnyt ja tuntenut omassa nahkassani muutaman kerran. Siksi halusin jo rauhaa ja jonkinlaista vapaata elämää pois työkkäriämmistä, kyselijöistä, verottajasta, ulosotosta ja muusta! Polttavin ajatus oli kypsynyt moottoripyörään.

 

zen ja häkäajamisenm taito

Aulis Saarijärvi: Zen ja häkäajamisen taito. Books on Demand 2015. 253 s. ISBN: 978-952-318-823-5.

Zen on periksi antamaton suomalainen äijä, joka kokee painetta, vastoinkäymistä, työnsä menettämisen ja avioeron, mutta haaveestaan ei luovu! Kirja kuvaa paljon raskaan kaluston maailmaa, korjaamoelämää, ja häkäkäyttöisen asuntolinja-auton valmistumista. Samalla zen- tyyppinen elämän muutos kuroutuu usean ihmisen elämän ja kuoleman ympärille.

 

hurttajaraitis

Harri Raitis ja Boris Hurtta: Kultaa meren yli. Enostone 2015. Nidottu, 198 sivua. ISBN: 978-952-5960-41-9.

Mihin joutui Viron pankin kulta, kun Neuvostoliitto vuonna 1940 miehitti maan? Harri Raittiin ja Boris Hurtan yhdessä kirjoittama veijariromaani Kultaa meren yli tarjoaa vastauksen tähän epäselvään kysymykseen. 
Toisen maailmansodan aikana Ruotsin ulkopolitiikan avainkysymys oli puolueettoman aseman säilyttäminen. Ainoana länsimaana Ruotsi tunnusti Viron liittyneen Neuvostoliittoon laillisesti, niinpä Ruotsi saattoi olla diplomaattisesti läsnä Tallinnassa myös aikana, jolloin se muille oli mahdotonta. Virossa vaikutti sekä Neuvostoliiton että Saksan miehityksen aikana maanalainen itsenäisyyden palauttamiseen pyrkinyt liike, jota ulkomaille siirtyneet pakolaiset vahvasti tukivat. Nämä kansainvälisen politiikan kuviot suovat kiintoisan lähtökohdan jännittävälle ja huumorin täyteiselle tarinalle. 
Harri Raitis ja Boris Hurtta ovat aikaisemmin julkaisseet yhdessä seikkailuromaanin Isänmaan nyrkki.

Risto Lahtinen: Dies irae – Vihan päivä. Myllylahti 2015. Sidottu, 300s. ISBN: 978-952-202-650-7.

vihan päivä kansi

Taksinkuljettaja löytää asiakkaansa ammuttuna Hirvensalossa sijaitsevasta omakotitalosta. Komisario Rantala etenee yllättäen tutkinnanjohtajaksi ja alkaa ryhmineen selvittää teloitukselta vaikuttavaa murhaa. Aika kuluu murhaajan hyväksi ja marraskuun ankeat matalapaineet piiskaavat kaupunkia. Tutkintaa sotkee myös kokenut kollega, joka käyttäytyy oudosti eikä suostu yhteistyöhön. Dies irae – Vihan päivä on turkulaisen Risto Lahtisen esikoisteos

 

Taina Kuuskorpi: LOLA kahdet kasvot. Luovin 2015. 308s. ISBN 978-952-935-904-2

LOLA_KANSI_2isompi koko.indd

Lola Wallinkoski valittiin Suomen ensimmäiseksi tummaihoiseksi missiksi vuonna 1996. Tämän jälkeen hän on elänyt keskellä mediamyllytystä, jossa kuva todellisesta Lolasta on hämärtynyt. Elämäkerrassaan Lola Wallinkoski paljastaa kohujen taustat itseään ja muita armahtamatta, samalla räväkkä tarina kuljettaa lukijan läpi Lolan elämän voittojen ja tappioiden.

 

Jasu Rinneoja: Tuhlaajapojan meno-paluu. Reuna 2015. n.300s. ISBN 9789527028384

kylmäkorpi kansi 2

Kolmannessa Kylmäkorpi-dekkarissa on tuttuun tapaan kannessa ja juonessa mukana amerikkalainen auto, jossa on V8-moottori; tällä kertaa se on puusepänliikkeen omistajan Pentti Erävaaran silmäterä, kuparinvärinen LaSalle.

Tapahtumat käynnistyvät Helsingin Stockmannilta, jossa aviomiehensä Pentin katoamisesta hätääntynyt vaimo nykäisee komisario Juhani Kylmäkorpea hihasta. Erävaaran perheessä on ollut aiemminkin traagisia tapahtumia, viimeksi viikkoa aiemmin Pentin ”tuhlaajapojan” Kimmon kuolema.

Merkit viittaavat siihen, että tuhlaajapoika poistui oman käden kautta, mutta poistuiko sittenkään? Onko sattumia jo liikaa yhdelle perheelle? 

 

Jonimatti Joutsijärvi: Ohjattua kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyyPoesia 2015. 99s. ISBN 978-952-305-033-4

joutsijarvi-jonimatti_ohjattua-kerhotoimintaa_kansi-150x219

Ohjattua kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyy on tekijänsä kolmas runoteos. Se on jatkumo kirjoituksia, proosa- ja runoketjuja, jotka kysyvät hienovaraisesti – vakavasti tai leikkien, metsässä ja huoneessa – lukijansa läsnäolon syvyyttä. Teoksessa syvennytään uniin, aistimaailmaan ja tunteisiin kuten pelko ja rakkaus, sekä havahdutaan kohtaamisiin ihmisten ja eläinten kanssa.

 

Aulis Saarijärvi: Yömies. Nordbooks 2015. 219s. ISBN 978-952-315-102-4

9789523151024

Yömies on kertomus tavallisen miehen noususta rikollisen rahamaailman eliittiin. Eletään 1970-luvun alkuvuosia, kun nopea talouskasvu, kaavoitus ja rakentaminen luovat uusia ja suuria mahdollisuuksia häikäilemättömille pelureille. Myös huumeiden käyttö lisääntyy ja niiden salakuljetus on tuottoisaa – kunhan se vain organisoidaan kunnolla. Tähän saumaan iskee Yömies. Vanha valta väistyy ja uudet pelurit tulevat kuvioihin. Rahaa pestään auto- ja kiinteistökaupoissa. Kaikki on myytävänä, kaikella on hintansa. Vain ihmiselämä on arvotonta. Kun vuosituhat on vaihtunut, Yömiehellä on voittokortit, mutta ketä vastaan hän enää pelaisi? Mihin hän on elämänsä tuhlannut? Mitä hän on lopulta joutunut maksamaan?

 

Henrik Jansson: Där jag står i det strömmande. Ellips förlag 2015. 104s. ISBN 978-952-7081-03-7

Jansson2015.pärm.rgb_

I Henrik Janssons nya prosadiktsamling är en hög nyärvda trasmattor en av utgångspunkterna. Trådarna löper vidare i en sammansatt väv av liv och skrivande, där vardagens komplikationer och avvärjningssegrar, tvåsamhet och familjerelationer, politik och poetik bildar meningsmättade mönster som både utmanar och försonar.

 

Anitta Kaitajärvi: Hillankukkanyrkki. Myllylahti 2015. 270s. ISBN: 9789522026040.

Hillankukkanyrkki kansi

Hillankukkanyrkki on Anitta Kaitajärven toinen romaani, joka on kevyesti sidoksissa vuonna 2014 ilmestyneeseen esikoisteokseen Rikotut kuvat.

Isän jäämistöstä löytyneet vieraat valokuvat ja asiakirjat antavat oudon kuvan salaperäisesti neljä vuotta aiemmin kuolleen äitipuolen, Olgan, menneisyydestä. Vielä enemmän kysymyksiä herättävät haudasta löytyneet arvokkaat korut. Vera lähtee Lappiin jäljittämään korujen alkuperää sekä Olgan taustoja. Tarinan keskiössä kulkee tiiviisti myös Rikotuissa kuvissa vilahtanut inkeriläissotilas Okko Styfi, jonka Vera etsintämatkallaan tapaa.

Tarina ajoittuu vuosiin 1981–82, mutta historian käänteet vaikuttavat tässäkin teoksessa; Lapin sodan julma kosketus ihmisten arkeen sekä Neuvostoliiton palautusjunasta karanneen inkeriläisen sotilaan asema sodan jälkeisessä Suomessa antavat lukijalle miettimisen aihetta.

 

 Syksy 2014

Jasu Rinneoja: Karvasmantelin maku. Reuna 2014. 323s. ISBN: 9789527028124.

67804-1-2_Kylmakorpi_UUSI_4.indd

Komisario Kylmäkorpi on palaamassa kesälaitumilta takaisin töihin, kun Turun pikavuorobussi räjähtää Munkkiniemen kohdalla. Paikalta ampaisee matkaan musta jenkkipaku, mutta Kylmäkorpi ei saa rekisterinumeroa talteen. Tutkinta käynnistyy eloonjääneiden matkustajien haastatteluista ja jo heti tutkinnan alkuvaiheessa saadaan maistella karvasmantelin makua.

 

Elokuu 2014

 

Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa. WSOY 2014. 365s. EAN 9789510406182.

3_Tarkeinta_Asiaa_blogiin

Taru lähtee varhaiskeski-iän kriisissään Argentiinaan oikealle katastrofialueelle pelastamaan merikilpikonnien munia. Perheen pääksi jää vastoin tahtoaan isäpuoli Jukka, viittäkymppiä lähestyvä yhtenäiskulttuurin reliikki, joka työpaikallaan tuntee olevansa nuorempien kollegoiden seassa kuin tositelevisio-ohjelmaan pelleksi hankittu sivuhahmo. Iltaisin hänellä on toisessa kädessä kaukosäädin ja toisessa yhä useammin pullo. Perheen kuopus Saku ei oikein hallitse sanoja, ei paperilla eikä ääneen lausuttuna, mutta pallo hänellä pysyy hallussa. Öisin hänen päähänsä ilmestyy Zlatan Ibrahimovicia muistuttava hahmo, joka ensiksi tukee, sitten opastaa ja lopulta käskee. Isosisko Heini yrittää elää jopottomana jopokaveriensa maailmassa ja saa hiljalleen kaikesta tarpeekseen. Kun äitiä ei kuulu takaisin, hän päättää laittaa perheen asiat kuntoon. Sillä kuka muukaan sen tekisi?

 

Aulis Saarijärvi: Miestä menee, menestystä tulee. Nordbooks 2014. Nidottu, 289s. ISBN: 978-952-664-386-1.

miesta_menee_menestysta_tulee-26957874-104248751-frntl

Pankkiiri Jerhio joutuu aivan sattumalta elämänsä epämiellyttävimpään sotkuun kanssani. Aluksi kaikki menee mukavasti! Ensin minulla on miljoona euroa. Sitten olen ahne ja odotan toista ja kaikki alkaakin mennä minulla ja Jerhiolla kovasti pieleen. Lentää 7,62 millistä luotia, räjähdyksiä ja kuolemaakin on ympärillä. Keskitysleiriä, tilapäisvankiloita ja pidätettyjen laumoja syntyy, kun etsitään yhtä miestä. Asiat näyttävät kuin 1918 keväältä ja niitä halutaan vieläkin kurjemmaksi Etelärannan palatsista. Suomalainen verenvuorauksen mielihalu pääsee nautinnon huippuunsa.

 

Aulis Saarijärvi: Huonoin novellisti Suomessa. 2014. E-kirja (EPUB), 139s. ISBN: 978-952-282-850-7.

hnSPäähenkilö, josta kirjoittajankin on vaikea käyttää todellista nimeä, oli lapsena jo haaveilevat typerys. Hänen elämänsä ei olisi pitänyt päästä jatkumaan parittelua pidemmälle! Ajatelkaa, että hän presidentti Kekkosen kanssa sumutti ilokaasua Palacen kabinetteihin, että Ay- ja Työantajat nauraisivat! Tämä mieshän ei kirjoituksissaan tunnusta mitään vääräksi, vaikka on perverssi, joka nai tulevaa anoppiaan, sen siskoa ja vielä morsiankin tulee saunaan!…

 

Aulis Saarijärvi: Giro. 2014. E-kirja (EPUB). ISBN: 978-952-282-818-7.

Giro

Giro on mahdollisuus, haave ja uusi elämä, jos sen todella haluaa. Se on lentämistä pois Suomesta, Helsingistä ja Loimaan valmistuspaikasta. ”Minun piti menettää vaimo, isä ja appivanhemmat, että sain rahaa! Tulin varakkaaksi, tajuten samalla, että on vielä kerran elettävä! On mentävä ja otettava se uusi laakso silmiin, ennen näkemätön kukkula ylitettävä, tai joen takaa oleva niitty itselle. ” Giro valmistuu ihmisen suurimmasta haaveesta ja tahdosta lentää vielä erilaista reittiä muista. On päästävä pois tavanomaisuudesta, luutuneisuudesta ja arkipäivän ongelmista korkeammalle ja kauemmaksi. 

 

Aulis Saarijärvi: Aino – kohtalokas teräskaunotar. 2014. E-kirja (EPUB), 264s. ISBN: 978-952-282-848-4.

ainoktk

Aino on teräskaunotar -täyttymyksien vene, jossa paljon uutta tekniikkaa ja ennen käyttämättömiä keksintöjä. On tavaton seikkailu, josta vain kaksi pääsee kauemmaksi, sittenkin toinen heistä rampana. Aino seilaa Välimeren, Atlantin, Tyynenmeren ja paikat, jonne haaveen mieli voi johdattaa. Seilaajalla on riemua, rakkautta ja menetystä. Lopuksi, niin kuin kaikki päättyy, tämäkin tarina on tuhossa loppuva.

 

Aulis Saarijärvi: Kesyyntyvä mies (1325). 2014. E-kirja (EPUB), 229s. ISBN: 978-952-282-849-1.

kemies

Keskiajan alku on Suomessa jo alkavan kaupunkimaisuuden häivä. Turku on tärkein ja sitten juuri linnoituksiaan rakentavat Viipuri, Hämeenlinna ja Savonlinna. Päähenkilö on puolihansa, joka on pilkkanimi, koska isänsä ensimmäinen avioliitto oli maanviljelijän tyttären kanssa. Eletään turkiksien pyynnillä, vaihtokaupalla ja vaarallisilla kauppareissuilla Saaristomerellä, Suomenlahdella ja Selkämerellä. Heikot eivät menesty. 

 

Aulis Saarijärvi: Kolme harmaata miestä. 2014. E-kirja (EPUB), 196s. ISBN: 978-952-282-834-7.

khmKolme harmaata miestä on kuvaus pyöräretkestä Baltian ja Puolan läpi Tonavan tasangoille, sekä yli Karpaattien Istanbuliin ihmismereen. Se on myös kuvaus vanhentuneiden miesten elämästä lapsuuden ajan Kaisaniemen kansakoulusta nyt eläkeikään. Vieläkin harmaissa palaa uusi halu johonkin, jota eivät nuorena silloin osanneet haluta.

 

Huhtikuu 2014

 

Jutta Tukia: Pieniä asioita. 2014. Nidottu, 64s. ISBN 978-952-93-3533-6. Kansien kuvat: J. P.

KansiMitä tapahtuu kun tulee suuri muutos? Miten äkkipäätökset vaikuttavat meidän elämäämme? Vaaniiko roskalaatikon takana peloton anakondamies? Miksi sokean hierojan kello puhuu?
Pieniä asioita on turkulaisen Jutta Tukian ensimmäinen runokokoelma. Tekstit syntyivät yhdeksän vuoden aikana. Runojen mittakaava on ihmisen kokoinen.

 

Anitta Kaitajärvi: Rikotut kuvat. Myllylahti 2014. Sidottu, n.300s. ISBN: 978-952-202-493-0.

kaitajärvi_rikotut-kuvat Jatkosodan ensimmäisen kuukauden aikana kadonnut Asseri palaa sotavankeudesta yli kolmen vuoden jälkeen. Hän odottaa näkevänsä nuoren vaimonsa Annin ja tyttärensä Ullan, joka on syntynyt kuukausi hänen katoamisensa jälkeen, mutta kotona tuvan lattialla leikkii toinenkin lapsi, noin vuoden ikäinen Topi. Pojan tarinan paljastuessa Asserille perheen elämä saa uuden, kauhistuttavan käänteen. 

 

Taina Kuuskorpi: Jokun talo. Myllylahti 2014. Sidottu, 264s. ISBN: 978-952-202-510-4.  Kirjan on kuvittanut 15-vuotias Mimi Mokka.

Kuuskorpi__Jokun_talo kansikuva Jokusta tulee maailman onnellisin poika, kun hän saa yllättäen perinnökseen Iso-Ukkinsa vanhan rintamamiestalon. Iso-Ukki Olavin mielestä Joku on taitava ja kekseliäs ja siksi ainoa sopiva hoitamaan taloa, jossa voi toteuttaa kaikki unelmat. Joku saa Talon vain ja ainoastaan itselleen, ja siksi aikuiset eivät ole tervetulleita sinne. Oma talo on tuttu ajatusleikki monelle lapselle ja aikuisellekin lapsuudesta. Tarina tarjoaa tarttumapintaa sekä lapselle että lapselle lukevalle. Kirja soveltuu parhaiten alakouluikäisille.

 

Marja-Liisa Riihimaa: Kädet silmiltä. 2014. ISBN: 978-952-93-3630-2

kädet silmiltä kansiTurun Puistomäessä asuu hapuileva, mutta temperamenttinen Riitta kissansa ja myhäilevän kirjailijamiehensä Arnon kanssa. Onni on suloinen ja epätäydellinen. Kunnes eräänä helmikuisena iltana ruotsinlaivalla kuviot rikkoo mystinen Fransiska eli Ransu. Kuka oikein on tämä tupakoiva suomenruotsalainen aromaterapeutti? Entä mikä on Riitan bestiksen, muusikko Tarun salaisuus kuumana kesänä Oulussa 1987? Riitta rakastuu Taruun ja yhden kesän he ovat erottamattomat. Iltoina Ransun puutalossa kuvitteellisella Tunholmin saarella sekä vuoden 2003 Turun maisemissa naiset tarjoilevat toisilleen myös keittiöpsykologiaa ja eheytymistä vinyylien soidessa. Ransu on se joka lopulta kerii auki kertomuksen Tarusta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: